lauantai 2. marraskuuta 2013

Torstaina oli jälleen vuorossa mölliratakurssi ja kouluttajana Tuulia Liuhto. Tää kurssi on kyllä ihan meille tehty ja olen tykännyt tosi paljon. Molempien Liuhtojen asenne on ollut tosi kannustava ja kurssilla on hyvin myös perusteltu MIKSI? Ettei tule vain tehtyä jotain ohjausta siksi kun sanotaan.. Itse ainakin opin helpommin kun myös perustellaan miksi jokin asia kannattaa tehdä :) Noh asiaan. Alla viime kerran ratapiirros.


 Me jätettiin tällä kertaa kontaktit väliin (paitsi keinu) koska ollaan edelleen vaiheessa namialustan kanssa enkä halua kuluttaa tämän kurssin aikaa kontaktien hinkkaamiseen. Niitä voin sitten hinkata ja opettaa ihan vapaa-ajalla :) Aloitettiin siis A:n edestä hypylle 7. Tönäisy takaakiertoon ja vienti väärän putken pään ohi. Tässä oli tärkeää pitää koira hallinnassa ja katse koirassa , muuten koira lähti helposti selän takaa väärään putken päähän. Ihme kyllä sain Kelmin joka kerta oikeaan päähän. Tarpeeksi tarkkana kerrankin!

Putkelta lähetys kepeille: Ajattelin että tässä ei suurempaa ongelmaa mutta TADAA, keksihn se tuon putken tuolla keppien takana :D Sinne sinkosi onnessaa. En tiedä oliko ekalla ajatus alunperinkin putkessa vai huomasiko sen vasta sisäänmennessä. Uusilla yrityksillä haki putken varmasti tarkoituksellisesti. Lopulta Tuulia meni eteen seisomaan ja Kelmi ei päässytkään enää putkelle. Ekalla kerralla ei kernennyt enää taipua kepeillekkään vaikka kovasti yritti :D Saatin tämä kuitenkin sujumaan Tuulian blokatessa putken.

Keppien jälkeen puolivalssi jotta saatiin koira linjattua hypylle 13 oikeinpäin. Tämä saatiin sujumaan ihan OK. Hypyn 14 jälkeen valssi olisi voinut olla meillä vähän tiukempi, Kelmi hiukan valui. Samaten muurin jälkeen lähti valumaan keinulle mutta muutaman yrityksen jälkeen onnistuttiin tässäkin paremmin. Hypylle 16 tein vastakäännöksen ja lopulta tein sen myös hypylle 17 ja sain taas koiran linjattua paremmin. Pää meinasi mennä pyörälle, mutta toimi! Keinu oli hieman hidas, taisi lentokeinu kuitenkin jäädä vähän kaivelemaan mieltä mutta tätä vahvistamme. Keinun jälkeen piti muistaa kunnolla viedä hypylle 19 ja vähän vekata jotta linja hypylle 20 saatiin paremmaksi. Tälle hypylle tehtiin myös takaaleikkaus.

Vika pätkä aloitettiin taas A:n edestä. Valssilla Kelmi pääsi taas valumaan enkä tiedä miksi ohjasin sen ensin kaikessa hiljaisuudessa. Ihan hyvin voisi kiinnittää koiran huomiota ja saada sen tulemaan valssiin paremmin. Lopulta tajusin niinkin yksinkertaisen asian kun ihan vaikka kutsua sitä koiraa nimellä - huomio kiinnittyy -> valssi on parempi. On se joskus vaikeaa :) Tätä vahvistettiin pallopalkalla. Hyvin sain vietyä hypyille 23,24 ja putkeen 25. Urakka ohi! 



Tässä videomateriaalia treeneistä :) Kiitos Suville kuvaamisesta! Itse en ollut ihan parhaimmillani, jotenkin vähän pihalla ja myöhässä mutta Kelmi on super! Seuraavaa kertaa odotellessa! 

Ai niin , sen verran piti sanoa että epiksissä ei kisattu tiistaina. Siellä meni niin myöhään joten kävin vain paikan päällä katselemassa tuttavien suorituksia :)

4 kommenttia:

  1. Iik tuo keppien takana oleva putken paino. Mä oon sen kuolematapausjutun jälkeen tuijotellu aina noita putken painoja vähän tarkemmin :P Vaikka siis ei tuokaan varmasti liian kireellä oo, mutta pistää aina kuitenkin silmään.

    Kelmi on kyllä hieno! :) Mä aina välillä kauhulla katon, että tommosia pyörityksiäkö mun pitäis joskus muka pystyä tekemään :D Mut tuo valssi näyttää juu melko tutulta, meiän ois kyllä tosiaan syytä tehdä tuota samaa. Ehkä koirakaan ei tosiaan osaa vielä lukea sitä mun (surkeaa) valssia niin tuo lelulla avustaminen ei varmaankaan ois pahitteeks. Täytyy ens omatreeneissä ottaa valssit oikein kunnolla asiakseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kieltämättä on tullu itselläki noita painoja kyyläiltyä :D Mut se on vaan hyvä et ihmiset kiinnittää huomiota !

      Kannattaa ton lelun kanssa vahvistaa ja palkan voi tiputtaa tosiaan aikasemmin, mä vähän vedätän pitkälle ennen palkkausta koska ollaan aiemminkin tehty noita :) ja me kiitetään kehuista, Kelmi tosiaan on hieno <3 :D

      Poista
  2. Jee putkiiii :) Saiskohan dalmiksille hakee kisoihin virallisen luvan et aina tulee joku blokkaamaan väärät putken päät kun mekään ei lauantain koulutuksessa päästy rataa mitenkään eteenpäin ennen kun väärään päähän pääsy oli estetty vaikka se oli vielä ihan eri linjassa kun kulkusuunta muuten :D
    Nuo 16-17 vastakäännökset näyttää tosi upeilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Ja sitten kun se putki kerran keksitään niin SINNE! :D

      Kiitos, vastakäännös on alkanut meillä sujumaan ja tungen sen lähes joka paikkaan mihin vain voin :D

      Poista