keskiviikko 7. elokuuta 2013

Agilitykisat Salossa 6.8.

Mulla ei ollut eilen yhtään sellainen olo että olisin lähdössä kisaamaan. Itseasiassa en ajatellut kisoja ennakkoon oikeastaan yhtään :D Lähtölistoja lukiessa pari sydämen lyöntiä jätti väliin koska huomasin että me startataan ekana! Mutta sekin jännitys unohtui ja lähdin rentona sen kummempia ajattelematta kohti kisoja. Ajattelu ei selkeästi sovi mulle ;)

Ekaa rataa en jännittänyt oikeastaan yhtään. Rataantutustumisessa mulla oli muutama kohta josta en ollut ihan sata varma mutta ajattelin että Go wit the flow, kyllä ne siitä :D En ole varmaan koskaan ollut näin rento kisaradalla ja se kyllä näkyi. 


Lähtö epäonnistui - TAAS. Tekis mieli vähän kirota, paikallaolo jos mikä on osattu pennusta asti ja hyvin! Treeneissä ei mitään ongelmaa mut kisoissa ei malteta sitten millään! Argh! No sain vinkin tehdä tuon takaaleikkauksen 2-3 esteen väliin juuri siksi että saan pelastettua tilanteen jos varastaa. Varastihan se mutta tilanne oli hanskassa. Videolta kun katson niin takaaleikkauksen olis voinut tehdä hiukan aikaisemmin vielä, hieman painoin Kelmin päälle. 

Puomin kontakti oli hyvä vaikka aika vauhdilla vapautinkin. Sitten tuli tämä radan ylpeydenaihe nimittäin KEINU! :) Pari kk ollaan taisteltu keinukammon kanssa ja nyt kisatilanteessa keinu oli ihan mieletön! Itse rennolla asenteella ja koira teki keinun varmasti ja hallitusti! JESJESJES! Kelmi ei edes pomppinut sieltä pois vaan laskeutui nätisti ja vauhdikkaasti.  

Sitten mokasinkin hienosti enkä saanut Kelmiä käännettyä kepeille. Putkeenhan se syöksyi ja HYL. Otin sitten hypyn kautta kepit jotta saisin ne onnistumaan ja jatkoin rataa. A-n kontakti oli vähän läpijuoksu mutta otti sen kuitenkin. Loppua mietin monesti että ehdinkö tohon persjättöön mutta ei tullut edes kova kiire :) 

Kaikenkaikkiaan olen rataan ja varsinkin keinuun tosi tyytyväinen! Lähtöongelma on meillä todellinen ja ohjaaja ei oikein osaa, siitä ne virheet lähinä tulee mutta tästä on taas hyvä ponnistaa ylöspäin. Oma liike ei ollut töksähtelevää vaan ihan sujuvaa joten hyvä niin :) 


B-rata oli aika pian sillä koirakoita oli aika vähän. Tässä radassa ei sitten kehumista olekaan :D Kelmi ei oikeen ollut oma itsensä ja itse tasasesti myöhässä joka paikassa. Lähdössä oli jo valmiiksi jotenkin rauhaton eikä taaskaan meinannut keskittyä sivulletuloon vaan ajatus oli jossain ihan muualla. Pysyi sentään mutta ei ollut kovin vaikea lähtö kun en kauas mennyt.  Keinu oli vähän hitaampi ja "pomppukeinu". Kaarros ennen puomia oli vähän pitkä mutta tuli kuitenkin puomille. Siitä ne ongelmat sitten alkoikin.. Kelmillä ei ollut kyllä mitään ajatusta tässä mukana ja loikki kontaktin yli iha surutta! Sitä se ei ole tehnyt ikinä, ei treeneissä, ei epiksissä eikä kisoissa. Läpi on tullut mutta pomppinut.. ehei! Tähän olisi pitänyt lopettaa heti mutta jatkoin tyhmänä kuitenkin. Uusiksi ei saanut ottaa sillä tuomarit antoivat treenikiellon tälle radalle. Kepeille ei keskitytty taas yhtään ja ammuttiin vaan ohi. Tuosta ne olisi kyllä pitänyt hakea.. Sitten häiriinnyttiin mun valssista ja tultiin vika väli. Valssi saattoi olla hiukan päällä ? A-esteeltä tultiin läpi ilman kontaktiajatusta. Takaaleikkaus lopussa oli myöhässä mutta Kelmi kääntyi kuitenkin putkeen. Rallatteluhylly, kamala sellainen! 

Kisakuume ei kuitenkaan laantunut yhtään, kokemusta vain lisää! Tänään mennään epiksiin ottamaan lähtötreeni ja kontaktitreeni jos ei sada :) Hyvä fiilis jäi tuosta ensimmäisestä radasta, meidän meno on parhaimmillaan tosi hienoa. Tuomarikin oli kehunut että hienoa kun on dalmis joka tekee ja jolla vauhtia riittää! Kelmi on <3 


2 kommenttia:

  1. Kelmi on kyllä semmonen sähäkän olonen :) Jali tuntuu jotenki nii hitaalta ja kömpelöltä ko vertaa Kelmiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sähäkkä treenatessa mut arjessa tosi rauhallinen. Tykkään hulluna tämmösestä ,syttyy tarvittaessa :D

      Jalikin saa varmaan vauhtia kokemuksen myötä ku varmuus karttuu :D

      Poista