torstai 19. syyskuuta 2013

Mölliratakurssi Part 1.

Tänään starttasi mölliratakurssi Kelpokoiralla. Ensimmäisellä kerralla kouluttajana oli Timo Liuhto. Olin ensimmäistä kertaa hänen koulutuksessaan ja olen tyytyväinen. Hyvä mieli jäi treeneistä ja toki opittiinkin jotakin.. ;) Videota ei tullut otettua.. harmi vain. Koetin jonkinlaisen ratapiirroksen väsätä flexitrack-ohjelmalla jota en ole koskaan ennen käyttänyt joten mittasuhteet voipi olla vähän sinnepäin mutta jonkinlaisen aavistuksen saa.. :D pahoittelut pienestä koosta..



Lähdössä Kelmillä oli vähän ongelmia malttaa pysytellä mutta kertaakaan en varastamalla päästänyt radalle. Kakkoshypylle oli yllättävän vaikeaa ohjata koira :D Tai siis.. lähdin ennakoimaan kolmoshyppyä ja vedin Kelmin mukanani. Superhyvin se kääntyi mukaan, Kelmi teki ihan oikein. Lopulta Timo ohjeisti ottamaan koiranpuoleisen jalan käyttöön ja sain kuin sainkin Kelmin irrotettua kakkoshypylle. 2-3 väliin tein ekaa kertaa elämässäni saksalaisen. Rintamasuunta eteenpäin ( RT:ssä yritin kovasti peruutella! )mutta katse koiraan ja vastakkaisella kädellä poimin koiran 3-hypyn yli. Kelmi ohjautui saksalaiseen tosi hyvin ja kuvio oli yllättävän helppo vaikka pelkäsin että kiire tulee. Ei tullut! Sitten pieni persjättö ja ohjaus 4-putkeen jonka jälkeen takaakierto ja niisto. Tässä piti olla tarkkana jotta ei peittänyt hypyn siivekettä. Niisto sujui meillä tosi hyvin! Valssi 6-hypylle oli hyvä mutta 7:lle hieman myöhässä. Päästiin kuitenkin 8-putkeen.

Putken jälkeen spurttasin ohjaamaan muurin, hypyn ja putken. Kelmi meni joka kerta oikein putkeen eikä karannut A:lle. Putkelta kävin hakemassa Kelmin heti suulta ja lähetin kepeille. Heti jos vähänkin peitin keppejä tai kääntyilin liian tiukasti Kelmi meni väärään väliin tai kielsi kepit. Kun hain Kelmin putken suulta, maltoin ja ohjasin varmasti, oli keppien sisäänmeno ihan maaginen :) Tässä kohtaa palkkasin ja pätkästiin.

Sitten Kepeiltä putkeen, rengas, hyppy ja pussi.. pussin jälkeiselle hypylle en meinannut saada ohjattua koiraa. Lopulta Kelmin ollessa pussissa huusin eteen ja pussin jälkeen taas koiranpuoleisella jalalla tyrkkäys ja ohjaus hypylle. Valssi ja ohjaus kontaktille. Muuten hyvä mutta ei tietoakaan kontakteista. Ne on näköjään otettava taas tehotreeniin.. (huokaus). Hypylle, putkeen ja taas kävin hakemassa putken suulta koiran ja linjasin kepeille. Keppien jälkeen pakitin ja pakkovalssivalssasin ( :D ) hypylle 22 ja jatkettiin puomin kontaktille. Puomin kontaktin Kelmi loikki ekalla kerralla törkeästi yli. Tokalla hidasti mutta ei tietoakaan oikeasta suorituksesta.. No lopuksi putki ja hyppy. 


Hyvä mieli jäi (paitsi kontakteista!! ) ja erityisen ylpeä olen saksalaisen onnistumisesta! Hyvä tietää että tällainenkin tekniikka sujuu meiltä. Vielä kun osaisi soveltaa näitä kisoissakin. Timo kertoi saksalaisen sopivan kohtaan jossa ponnistuspaikka on samalla puolella kuin seuraava este. Katsotaan löydänkö tulevista kisoista tällasen kohdan :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti