keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Pienryhmätreenit - takaaleikkaustreeni

Tänään oli vuorossa meidän omat pienryhmätreenit. Treenaamme ATT:lla möllitason pienryhmässä kerran viikossa.

Ensimmäisenä aloiteltii  takaaleikkaustreenillä. Kolme takaaleikkausta peräkkäin. Ensin meni ihan plörinäksi ja olin myöhässä, Kelmi ohitti esteitä ja linja oli väärä. Kokosin itseni ja keskityin kunnolla lähettämiseen ja koiran linjoihin - heti onnistui paremmin! Sain hyvin takaapäin ohjattua Kelmin oikealle esteelle :) tämä vaatii paljon varmuutta itseltäni - luottamua siihen että saan takaaleikkauksen oikeasti toimimaan radalla on hieman heikko. Treeniä tähänkin ja muista luottaa koiraan ja itseesi!!

Lisäksi oli muutaman esteen treeni jossa lähdösaä niistettiin ja seuraavaksi valssattiin. Tämä meni hyvin, niisto ok ja valssikin meni todella tiukasti.

Omalla ajalla kokeilin sitä kontaktin pakotetta ja etupalkkaa. Kelmi valjaisiin ja lyhyelle hihnalle, pallo etupalkaksi ja suorittamaan! Tämä meni ok , tuntuu että enemmän hyötyä tästä on vapautuksen merkityksen korostamisessa kuin itse kontaktin suorituksessa. Hyvä harjoitus silti jatkossakin! Samaa pitäisi kokeilla apuohjaajan kanssa jotta itse saan jatkettua liikettä. Kelmi jää kontaktille hyvin vaikka itse juoksen - jos tehdään yksittäinen este. Heti kun lisää toisen esteen sille tulee hirveä kiire mun perään, katsoo mua ei jää kontaktille. Täytyy yrittää saada apuohjaaja mukaan ensi kerralla.

Lisäksi opeteltiin viskileikkausta yhdellä ja kahdella esteellä. Tässä Kelmi kääntyi ensin väärään suuntaan leikkauksen jälkeen mutta vahvistin käännöstä palkkaamalla pallolla. Idea on oikea , tämä kaipaa vain vahvistusta.

Perjantaina olisi tiedossa ATT:n epikset ja mölliluokka agirata. Toivon sopivan haastavaa rataa. Kontaktit joudun varmasti korjaamaan. No katsotaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti