sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Onnistuneet hyllyt!

Viikonloppu on ollut jälleen haipakkaa sillä perjantai-iltana treenailtiin myöhään. Lauantaina olin aamusta iltaan kisatöissä ja illalla leivoin pojan synttärikakkuja. Sunnuntaina oli taas aamulla vuorossa agilitykisat ja iltapäivällä pojan synttärit. Menoa ja meininkiä riitti :) 

Lauantai-ltana olin ihan varma että en mene koko kisoihin. Perun koko jutun ja annetaan olla kun ei kuitenkaan mikään onnistu. Menin kuitenkin kisoihin ajatuksena että otetaan uusiksi rakennettu lähtö ja jos varastaa, saman tien autoon. Ekalta radalta en halunnut edes videota koska luottamus lähdön onnistumiseen oli ihan nollassa :D Kelmi meinasi lähteä mun mukaani mutta sain karjaistua kiellon ja palautin Kelmin takaisin paikoilleen. Rauhoituttiin vähän ja jätin koiran yhdellä käskyllä enkä vilkuillut taakseni. SE PYSYI :) rata meni muutenkin ihan hyvin mutta mokasin viimeisessä putkessa ohjaamalla väärään päähän. En tiedä mikä häiriö iski , olin radan kuitenkin oikein opetellut. Huomasin vasta kun Kelmi tuli putken jälkeen vinosti pituudelle ja jäin sitä kummastelemaan, näin tuomarin kädet ristissä ja piti oikeen kysästä että mitä, meninkö väärään päähän :D No, lähtö onnistui. Se on pääasia :) 


Yllä B-rata eli Siimeksen agilityrata. Lähtö onnistui taas täydellisesti! Pystyin vielä kehumaan Kelmiä ennen vapautusta, ei singahtanut ensimmäisestä sanasta vaan malttoi kuunnella vapautuksen. Mahtava fiilis! Sain itseni muutenkin rauhallisesti ja hengähdin hetken ennenkuin jätin koiran. Toivotaan että tämä on alkua hyville lähdöille! Pakkovalssi kepeille oli ihan ok, sitä ei olla ikinä tehty. Kontaktit varmistelin enkä odottanutkaan kunnollisia koska niille ei olla tehty mitään kunnollisia parannuksia ennen näitä kisoja. Putki-puomi-erottelussa luotin liikaa että kyllä hakee puomin koska on aina hakenut. No ei hakenutkaan, olisi pitänyt enemmän olla sivussa ja varmistaa. Lopussa jäin sitten hinkkaamaan erottelua ja kontaktia ja kaikkea eli loppuvideo on kamala :D 

Mieletön fiilis jäi silti lähdöistä, nyt on taas ehkä vähän kivempi mennä kisaamaan koska tiedän että nää lähdöt voi myös onnistua! :) Kunhan maltan olla pilaamatta koiran hyviä ratoja.. :D 

Lupasin laittaa tänne siitä maahanmenosta videoita. Eli liikkeestä maahanmenon perusteiden opetusta ja tekniikan harjoittelua.


Eka on tehty niin että itse menen edessä. Tästä kannattaa aloittaa sillä näkee paremmin kuinka paljon kättä tarvitsee nostaa jotta koira vähän niiaa. Jokaisella koiralla vähän eri :) Kelmi osaa tämän jutun jo aika hyvin joten vähän ennakoi ja tippuu välillä maahan jo pelkästä käden nostosta.




 Sama juttu niin että koira on sivulla. Tähän sitten kun itse osaa ohjata oikein

Muutama kuva vielä tältä päivältä, kiitos Suville! :)




 



6 kommenttia:

  1. Hieno juttu että lähdöt onnistu! :)

    Toi maahanmenojuttu näyttää niin helpolta kun teet sitä, jotain tommosta mä yritin... Täytyy yrittää vielä seuraavan kerran ko treenataan, on nimittäin ihan sujuvan näköstä maahanmenoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo muuta ei lähdetty edes hakemaan! Happy :)

      Kelmi vähän ennakoi sitä tossa jo kun osaa eli vähän tarkemmin täytyy ohjata. Mut tosiaan kun löydät sen kuinka paljon kättä pitää nostaa jotta Jali niiaa tai takajalka tekee semmoisen liikkeen kuin ois istumassa, ja äkkiä käsi alas niin kyllä se mene. Aluks saattaa jäädä takapää ylös mut sano se "maahan" käsky kanssa niin alkaa hiffata :) ja vie vaikka vähän hitaammin aluks.

      Poista
    2. Vissiin sun video jotain autto, koska tänää suju jo paljon paremmin ja saatiin aika hyviä maahanmenoja vaikka mua vähän epäilyttiki :D Jalillahan on ollu ongelmana ne ylösjäävät kyynärät kun tuppaa menemään lähestulkoon istumisen kautta maate. Mä ihan yllätyin miten hyvin meni hissillä alas tuolla taktiikalla eikä kertaakaan tarttenu niistä kyynärpäistä huomauttaa! Kiitos siis vinkistä :)

      Poista
    3. Hyvä että sait onnistumaan! Mä tykkään tosta kans tosi paljon kun koira menee oikeesti suorilta maahan molemmat päät yhtä aikaa. Nopee tekniikka :) Sit kun sen tajuaa sen käden liikkeen niin alkaa sujumaan!

      Poista
  2. Se oli jo niin lähellä, nyt ei muuta kun lisää kisoja kehiin, teillä menee upeesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ehkä se tästä! :D Teillä sama homma, kun sujuu niin sujuu superisti!

      Poista