lauantai 29. kesäkuuta 2013

Epäviralliset agilitykisat Salossa

Tänään oltiin Kiskon agility RY:n epävirallisissa kisoissa joissa tuomarina toimi Taija Salokannel. Kisoissa oli starttiluokka, mölliluokka ja avoin luokka. Osallistuttiin Kelmin kanssa sekä mölliin että avoimeen jotta saataisiin kisamaista harjoitusta ennen ensi viikonlopun koitosta. Alusta asti oltiin paikalla ja oli kiva katsoa starttiluokkalaisia eli aloittelevia koirakoita välillä :) Yritys oli kaikilla kova vaikka aina ei kaikki onnistunutkaan, ilo ja tekemisen into huokui koirista ja ohjaajista (ainakin lähes koko ajan.. ;D ) 

Mölliluokan rata oli aika mukavantuntuinen, ei liian vaikea mutta ei liian helppokaan. Lähtö onnistui hyvin, Kelmi odotti maltillisesti lupaa lähteä. Puomin kontakti onnistui täydellisesti, Kelmi jäi hyvin 2 on 2 off - asentoon ja odotti vapautusta! A-esteen kontakti juostiin kuitenkin läpi. Tätä ihmettelin sillä A:n kontakti on ollut alusta asti Kelmille varmempi. Jatkoin ensin matkaa ja lähetin seuraavalle hypylle kunnes päätin että takaisin mennään sittenkin. Joku ajatushäiriö iski jälleen kun ensin jatkoin matkaa. Harmittaa sillä olisi heti pitänyt viedä Kelmi suorittamaan este uudestaan.. No kuitenkin vein Kelmin uudestaan hypyn kautta A-esteelle ja saatiin onnistunut kontakti. Hyppyjen jälkeen vein linjallani Kelmin väärään päähän putkea mutta tämän jälkeen rata oli ihan OK. Viimeisellä putkella olisin voinut kertoa koiralle jatkosuunnan paremmin.  Viimeinen este meinasi myös jäädä välistä eli ETEEN - käskyä täytyy selvästi treenata. Alla video 

 

Avoimen luokan radasta huomasin tutustuessa jo että tämä ei suju meiltä. Jännitin ensimmäistä putkea ja sen jälkeistä takaaleikkausta. Sitten jännitin A-estettä koska ei olla harjoiteltu kontaktia niin että ohjaaja jää taka-alalle niinkuin tuossa olisi tarvinnut jäädä. En voinut siis vaatia Kelmiltä kunnollista kontaktia. A-esteen jälkeistä putkea jännitin myös koska olin varma että en ehdi sen jälkeiseen ohjaukseen mukaan yhtään. 
No rata meni paremmin kuin odotin ja ongelmaksi muodostui kepit sekä putki/a-erottelu.

Lähdössä Kelmi pysyi hyvin ja odotti maltillisesti vuoroaan mutta ohjaajapa ei malttanut odottaa että koira lukitsee esteen. Niisto siis epäonnistui. Puomin kontakti oli jälleen hyvä, vapautus jäi hieman vapaaksi ja Kelmi varasti vähän. Hyppy ja valssi joka oli myöhässä enkä ottanut koiraa tarpeeksi hyvin mukaan ohjaukseen ja se karkasi Aalle. No uusintayritys ja putken jälkeen takaaleikkaus joka onnistui hyvin! :) Sitten hyppy ja kepit.. O-ou! Keppejä Kelmi ei hakeuntkaan ! Uusi yritys eikä vieläkään.. En tiedä miksi nuo kepit olivat noin mahdottoman vaikeat eikä meinanneet onnistua millään, tuo keppikulma ei pitäisi olla mahdoton. Noh, lopulta saatiin oikea suoritus ja päästiin jatkamaan rataa. Keinulla Kelmi epäröi ihan pienen hetken mutta suoritti sen sitten reippaasti! Takaakierto ja jonkinlainen niistosokkari ja A-esteelle jossa kontakti oli vähän niin ja näin.. Otti sen kyllä mutta ei pysähtynyt. En lähtenyt korjaamaan koska tällaista ei olla harjoiteltu enkä voinut vaatia. No sitten lähetys putkeen ja hirveällä kiireellä ohjaamaan. Olin varma että myöhästyn mutta ehdinpäs! Loppurata oli ihan OK ja loppusuorakin onnistui paremmin. Alla video


Paljon on treenattavaa.. Kontakteja pitäisi harjoitella erilaisista kulmista ja erilaisin tekniikoin. Tehdä takaaleikkauksia, valsseja yms. häiriöitä , jäädä taka-alalle ja irrota sivulle. Huoh.. ei auta kuin hinkata kontakteja edelleen vaikka korvista tunkevat jo! Keinuun pitäisi saada lisää vauhtia mutta sen kanssa en pidä kiirettä koska juuri ollaan kammo voitettu :) Keppeihin varmuutta;  eri kulmat, keppihakuisiis, itsenäisempi suoritus ja loppuun asti! 

Nyt mietin että pitäisikö vielä ennen Agirotua käydä jotain tekemässä.. ehkä ihan pienenpieni keppitreeni ja kontaktitreeni.. tai sitten annan koiran kerätä energiaa ja agirotu menee miten menee. Huomenna lähdetään mökille rentoutumaan viikoksi ja unohdetaan treenaaminen hetkeksi. :)

2 kommenttia:

  1. Mä sanoisin neuvoksi että liiku ite rohkeemmin, luota koiraan..muista pitää katse koirassa. Hyvin paljon samoja neuvoja mitä oon ite saanu Lissun kanssa. Sun oma liike on vähän töksähtelevää ja Kelmillä ois poweria vaikka millaseen vauhtiin jos liikkusit ite rohkeammin ja rennommin. Ite yritän aina muistaa sen radalle lähtiessä. Ihan sama miten mönkään menee, kunhan liike ois sujuvaa, koiralla hyvä vauhti ja kontaktit otetaan. Millään muulla ei ole väliä.
    Musta ainakin näytti siltä että ensimmäinen kepeille meno meni mönkään ihan sen takia että sillä oli niin kova vauhti. Se ei yksinkertaisesti vaan ois kyenny taipumaan tosta vauhdista kakkosväliin. Eli kannattaa ottaa sitä pikkusen haltuun ennen kepeille menoa tai sitten harjoitella tosi paljon keppejä kovasta vauhdista. Dalmis ei valitettavasti vaan oo niin taipuisa kun esim bortsut ja tollasesta vauhdista taittuminen vaatii paljon. Tokalla kerralla sä ite ehkä aavistuksen vedätit sitä ite, eli sanoisin että anna tilaa sille suorittaa :) mutta sitten se tais kyllä lyödäkin jo vähän leikiks kun ei malttanu pujotella ees loppuun.
    Mutta hyvin ootte kehittyny ja oon iha varma että pääsette vielä pitkälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota samaa mulle toistellaan :D liiku ite ja luota koiraan. Mulla on järkyttävän näköstä oma liike, tosi töksähtävää. Ehkä se siitä kun omaa varmuutta tulee lisää.

      Kepit olis sinänsä pitäny onnistua että ollaan paljon harjoteltu vauhdissa tulemista ja koetin niin ajoissa käskyttää että ite säätelis vauhtia mut täytyy muistuttaa jarruttamaan paremmin niin pääsee sisäänkin :D

      Poista